

Iiro on kuopiolaislähtöinen, sittemmin helsinkiläistynyt pianisti ja pedagogi. Hän viihtyy opetustyön ohella monipuolisena musiikin esittäjänä. Soolopianismin lisäksi myös kamarimusiikki ja lied ovat lähellä sydäntä. Hänet löytää usein myös erilaisten kosketinsoittimien ääreltä pop/jazzin keikkojen parissa.
Hän valmistui kesällä 2021 musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen linjalta ja on sittemmin toiminut pianonsoiton opettajana Hyvinkäällä ja Helsingissä. Iiro aloittaa Luhmossa 1.8.2026 pianonsoiton toimenhaltijana ja odottaa innolla tulevaa, tervetuloa tunneille!


Luoteis-Helsingin musiikkiopiston uudeksi rehtoriksi on valittu Laura Kivikoski. Hän siirtyy tehtävään Vantaan musiikkiopiston apulaisrehtorin tehtävästä ja aloittaa työnsä 1.8.2026. (lisää…)

Ilmoittaudu nyt syksyllä alkaviin instrumentti- ja lauluopintoihin, soitinkaruselliin, soitinpajoihin ja musiikkileikkikoulun ryhmiin. Ilmoittautumislomakkeet ovat avoinna 21.3.2026–21.4.2026. (lisää…)

Avoimilla ovilla pääset tutustumaan musiikkiopistossamme opetettaviin soittimiin, opettajiimme sekä muuhun opistomme opetustarjontaan. Pienille vieraille on luvassa myös aarrejahti mukavine palkintoineen!
3–6-vuotiaille lapsille järjestetään kuvismuskarituokio klo 12.00–12.45. Mukaan mahtuu 10–12 lasta yhdessä huoltajan kanssa.
Soittimiin tutustumisen lomassa voit nauttia pop-up-kahvila Café Luhmon herkullisesta kahvibuffetista ihanan taustamusiikin siivittämänä. Pop-up-kahvilan järjestää LuoMuKanteleet ry., kahvilan tuotto ohjataan kanteleensoittajien esiintymismatkakassaan (maksutapoina käteinen ja MobilePay).
Luoteis-Helsingin musiikkiopisto sijaitsee loistavien kulkuyhteyksien varrella Lassilassa, aivan Pohjois-Haagan juna-aseman vieressä, os. Kuparitie 1, 3. krs.
Opistossamme annetaan soiton- ja laulunopetusta mm. seuraavissa instrumenteissa: kansanmusiikkikantele, trumpetti, klarinetti, poikkihuilu, nokkahuilu, kitara, ukulele, viulu, alttoviulu, sello, piano ja pop/jazz-laulu.
Haku elokuussa 2026 alkaviin instrumenttiopintoihin sekä soitinpaja-, soitinkaruselli- ja musiikkileikkikouluryhmiin on avoinna 21.3.-21.4.2026 kotisivuillamme luhmo.fi
Tervetuloa tutustumaan!
Oppilaaksi musiikkiopistoon?
Soitinesittely
Opintopolku


Tervetuloa tutustumaan Luhmon musiikkileikkikouluun Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2025 klo 13.00–13.45!
Muskarin tutustumistunti on maksuton ja tarkoitettu 0–1-vuotiaille lapsille huoltajan kanssa.
Ilmoittaudu tunnille ennakkoon osoitteessa https://luhmo.eepos.fi/#/forms. Tunnille mahtuu 9 lasta huoltajan kanssa, paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Tervetuloa!

Kansainvälisen lapsen oikeuksien päivän kunniaksi sinulla on mahdollisuus osallistua muskariin tai tulla seuraamaan soiton- ja laulunopetusta torstaina 20.11.2025.
Muskarin tutustumistunti klo 13.00–13.45
Muskaritunti on maksuton ja tarkoitettu 0–1-vuotiaille lapsille huoltajan kanssa.
Huom! Ilmoittaudu tunnille ennakkoon osoitteessa: https://luhmo.eepos.fi/#/forms
Tunnille mahtuu 9 lasta huoltajan kanssa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Tule seuraamaan soitto- ja laulutunteja klo 17.00–19.00
Olet tervetullut seuraamaan soitonopetusta luokissamme. Seurattavissa on sekä yksityis- että ryhmäopetusta.
Tervetuloa tutustumaan!

Luhmon syyslukukauden opetus käynnistyy keskiviikkona 13.8.2025.
Muha-aineet, yhtyeet sekä soitinkaruselli alkavat lukujärjestyksen mukaisesti viikkoa myöhemmin, keskiviikkona 20.8.2025.
Opettajat ottavat yhteyttä instrumenttioppilaisiin/huoltajiin soitto- tai laulutuntiajan sopimiseksi 11.–12.8.2025 välisenä aikana.
Iloista uutta lukuvuotta!

Musiikkiopiston toimisto on kesälomalla 7.7.–3.8.2025 välisenä aikana.
Tuona aikana pyydämme kaikki yhteydenotot sähköpostitse osoitteeseen toimisto@luhmo.fi (luemme sähköposteja noin kerran viikossa).
Kesän aikana tulleet ilmoittautumiset käsitellään maanantaista 4.8.2025 alkaen.
Hyvää kesää!

Kevään 2025 oppilasvalintojen tulokset on nyt lähetetty sähköpostitse kaikille hakijoille. Oppilaspaikat tulee vahvistaa sähköpostiviestin ohjeiden mukaisesti osoitteeseen toimisto@luhmo.fi.
Onnittelut uusille oppilaille ja oikein aurinkoista kesää kaikille!
Syyslukukauden 2025 aloitus Luhmossa
Opetusta annetaan ke 13.8./ke 20.8.- ti 16.12.2025 välisenä aikana.
Opettajat ottavat huoltajiin yhteyden 11.8-12.8. välisenä aikana ja sopivat soitto- ja laulutuntien ajat.
Opetusta annetaan ke 13.8.2025 alkaen :
-Solistiset soitto ja laulutunnit (opettajat ottavat yhteyden 11.-12.8. ja sopivat tuntien ajankohdan oppilaan/huoltajan kanssa)
– muskaritunnit alkavat oppilaalle vahvistetun ryhmätuntiajan mukaisesti
– pajatunnit alkavat (opettaja ottavat huoltajiin yhteyden 11.-12.8., mikäli tunnin ajankohta ei ole tiedossa)
Opetusta annetaan ke 20.8.2025 alkaen
– muhatunnit (jos annettu aika ei käy, niin ottakaa yhteys muhaopettajaan 11.8. alkaen)
-soitinkaruselli (opetustunteja 4 x 4 vk = yhteensä 16 opetuskertaa)
-yhtyeet ja kuorot
Syyslomaa vietetään ma 13.10-su 19.10.2025.
Joululomaa vietetään ke 17.12.2025-ti 6.1.2026
Kevätlukukausi alkaa kaikilla oppilailla ke 7.1.2026 alkaen.