fbpx
Luoteis-Helsingin musiikkiopiston logo
Haku lukuvuodelle 2024–2025 nyt käynnissä!

Musiikkileikkikoulun esittely

Musiikkileikkikoulu, tutummin muskari, on 3 kk–8-vuotiaiden lasten varhaisiän musiikkikasvatusta. Musiikkileikkikoulu on myös vanhemmille iloinen tapa kokea musiikkia lapsen kanssa.

Musiikkileikkikoulu antaa lapselle iloa, elämyksiä ja onnistumisen kokemuksia musiikin parissa. Työtapoihin kuuluu laulaminen, loruilu, rytmittely, soittaminen (rytmi- ja melodiasoittimet), liikkuminen ja leikkiminen. Tunneilla voidaan myös maalata ja piirtää. Varhainen musiikkikasvatus on hyvä ponnahduslauta myöhemmälle soitto- tai lauluharrastukselle.

Lapsiryhmät vanhemman kanssa

Musiikkileikkikoulun voi aloittaa ns. perheryhmissä jo vauvaiässä huoltajan kanssa (3 kk–2 v).
Ryhmät muodostetaan syntymävuoden perusteella omiin ikäryhmiin
ja ne kokoontuvat kerran viikossa 45 min. kerrallaan.
Tunnin kulku suunnitellaan kullekin ikäryhmälle sopivaksi.

  • 3 kk–11 kk: 45 min, huoltajan kanssa
  • 1- ja 2 -vuotiaiden ryhmät: 45 min, huoltajan kanssa
  • Perhemuskari: 45min, 2 lasta samasta perheestä huoltajan kanssa

Lapsiryhmät ilman vanhempia

3-, 4- ja 5-vuotiaat: 45 min, ilman huoltajaa.

Kantelemuskari (5–6 v.)

Kantelemuskarissa tutustaan 5-kieliseen kanteleeseen muiden muskarin työtapojen rinnalla.

Ryhmään voivat hakea 5–6-vuotta täyttävät tai täyttäneet esikouluikäiset lapset.
Kantele on lapsille erinomainen ensimmäinen soitin!

Kuvismuskari (n. 4–5 v.) / Kuviskantelemuskari (5–7 v.)

Kuvataidemuskarissa yhdistyy sekä musiikkileikin monipuoliset työtavat laulaminen, soittaminen, liikkuminen ja rytmittely että kuvataiteen perusmenetelmien opettelu. Kuvismuskarissa käytetään erilaisia sekatekniikoita piirtämisestä maalaamiseen ja kollaasiin. Kuvataideosuus pyritään yhdistämään yhteiseen teemaan musiikin kanssa.

Kuviskantelemuskarissa soitetaan 5-kielistä kanteletta edellisten lisäksi.

Laulumuskari (5–7 v.)

Laulumuskarissa löydetään yhdessä laulamisen ilo ja opetellaan hyvää äänenkäyttöä. Oman äänen käyttöön rohkaistaan ja kannustetaan.

Pianomuskari (5–6v.)

Pianomuskarissa tutustutaan pianoon leikkilähtöisesti muskarin työtapojen lomassa. Tunneilla lauletaan, liikutaan, rytmitellään, soitetaan rytmisoittimia, tutustutaan soittosormiin, sorminumeroihin ja rytmeihin. Piano otetaan osaksi muskarituntia ilman suuria soittamaan oppimis tavoitteita.

Ukulelemuskari (6–7 v.)

Soitinryhmissä tutustuaan jo lapsen käteen sopiviin soittimiin. Ukulele on monipuolinen ja hauska soitin. Ukulelella harjoitellaan sointuvaihtoja ja oman laulun säestämistä. Musiikkileikkikoulun työtavat pysyvät, ja lisäksi on paljon yhdessä soittamista ja esiintymistä.

Soitinkaruselli

Lue lisää soitinkarusellista täältä.

Soitinpaja

Lue lisää soitinpajoista täältä.

Tiedustelut:

toimisto@luhmo.fi